touko 252019
 
Tullin koiratoiminta 50 vuotta

Tullin koiratoiminta täyttää tänä vuonna 50 vuotta.  Tullikoirien historiikki on julkaistu toukokuussa, Koirat Tullissa, Janne Nokki – Tiia Sulander-Seppänen.  Tullimuseossa Suomenlinnassa on avattu koiratoimintaa esittelevä juhlanäyttely. Historiikissa kerrotaan, että Tulli ei saanut ottaa 1980-luvulla lahjoituksia, vaan valtio hankki koirat itse.  Inner Wheel lähestyi 1990-luvun alussa Tullihallitusta huumekoirien lahjoittamiseksi, mutta silloin lahjoituksesta kieltäydyttiin. Vuonna 1995 käytäntö […]

huhti 302019
 
Lasten oikeuksista konferenssi Women for Europe 9 Syroksella

Lasten asema, oikeudet ja turvallinen lapsuus esillä Women for Europe 9 (WfE9), SyrosThe role of Inner WheelIIW Piiri 247 Kreikka 4. – 6. huhtikuuta 2019 Ateenan ja Syroksen Inner Wheel -klubit yhdessä piirin 247 kanssa järjestivät WfE9:n konferenssin Syroksen saarelle. Konferenssin teemana oli ”The Children lead Europe into 22nd Century. Decisive dedication to their rights”.  […]

huhti 062019
 
Piirin 142 vaalikokous 23.3.2019

Inner Wheel piiri 142 ry piti vaalikokouksensa 23. maaliskuuta 2019 Taitelijakoti Lallukan juhlasalissa Helsingissä. Yli 40 IW-sisarta osallistui kokoukseen. Kokouksessa käytiin vilkasta keskustelua ja tehtiin hyviä päätöksiä. Piirin virkailijoiksi kaudelle 2019/2020 valittiin Piirin puheenjohtaja Taimi Hanson, IW TarttoVarapuheenjohtaja Elsi Torn, IW Riihimäki-Hausjärvi ryPast puheenjohtaja Heli Halste-Korpela, Helsinki Eira-Kluuvi ryTaloudenhoitaja Tarja Louhenkilpi, IW Tapiola rySihteeri Pia […]

tammi 132019
 
Kansainvälistä Inner Wheel -päivää juhlittiin piirissä 142

Piiri 142 ry:n klubilaiset ystävineen juhlivat Kansainvälistä Inner Wheel -päivää 10.1.2019 hyväntekeväisyyskonsertilla Ritarihuoneella Helsingissä. Konsertin tuotto tullaan käyttämään piirin avustuskohteisiin, jotka ovat WiseNose – Suomen Hajuerottelu ry ja Koulutus Elämään Säätiö. Piirin puheenjohtaja Heli Halste-Korpela toivotti täyden salin konserttiyleisöä tervetulleeksi. Saimme nauttia nuorten lahjakkaiden muusikoiden muodostaman Villa Luna Ensemble -kokoonpanon kauniista musiikista upeassa historiallisessa ympäristössä.

loka 312018
 
IIW-päivän konsertti Ritarihuoneella 10.1.2019

Inner Wheel piiri 142 ry järjestää Kansainvälisen Inner Wheel -päivän hyväntekeväisyyskonsertin torstaina 10.1.2019 klo 19.00 Ritarihuoneella, Ritarikatu 1, Helsinki Esiintymässä Villa Luna Ensemble, Petrus Laitinmäki Ohjelmassa mm. Louis Spohr (1784-1859): Osa I jousisekstetosta C-duuri opus 140 Luigi Boccherini (1743-1805): Jousikvintetto nro 5 E-duuri opus 13 Lisäksi Jean-Baptiste Barrièren, Antonio Vivaldin, Astor Piazzollan (Buenos Airesin talvi) […]

loka 172018
 
Piiri 142 ry:n vuosikokous 6.10.2018

   Inner Wheel piiri 142 ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin lauantaina 6.10.2018 Ebeneser-säätiön tiloissa Helsingissä. Lapsille rakennetussa talossa kun kokoonnuttiin, niin piirissä istuttiin. Vilkkaasti keskustellen käytiin kokousasiat läpi.     Kokouksen jälkeen Ebeneser-säätiön toiminnanjohtaja Taina Sillanpää esitteli taloa ja säätiön toimintaa. Talon on suunnitellut arkkitehti Wivi Lönn ja se valmistui v. 1908 Helsingin Sörnäisiin. Siellä on […]

syys 232018
 
Piirin past puheenjohtajien lounas

Piirin puheenjohtaja Heli oli kutsunut past puheenjohtajia lounastilaisuuteen 20.9.2018 Fazerin ravintolaan Stockmannin kahdeksanteen kerrokseen. Iloisen tapaamisen lisäksi oli tavoitteena informoida past puheenjohtajia piirin kuulumisista ja kuulla klubien ajatuksia kauden teemasta ’Toteuta muutos’. Myös aina ajankohtainen jäsenhankinta oli keskustelujen aiheena. Heli kertoi myös, että Ritarihuoneella 10.1.2019 pidettävän IIW-päivän konsertin järjestelyt ovat pääosin sovittu. Kuulemme asiasta tarkemmin […]

syys 062018
 
Piiri 142:n kauden aloitustilaisuus 23.8.2018

Piiri 142 ry:n toiminta käynnistyi Tapiola Gardenissa 23.8.2018 pidetyssä aloitustilaisuudessa, johon oli kutsuttu klubien presidentit ja edustajat. Piirin puheenjohtaja Heli Halste-Korpela toivotti osanottajat tervetulleiksi uuteen Inner Wheelin Toteuta muutos -kauteen. Vierainamme olivat Helsingin Yliopiston dosentti Anna Hjelm-Björkman ja toiminnanjohtaja Susanna Paavilainen Wise Nose – Suomen hajuerottelu ry:stä kertomassa koirien käytöstä syöpätautien toteamisesta ja saavutetuista tuloksista. […]