Piiri 142 ystävineen juhli Inner Wheeliä

Inner Wheelin jäsenet ystävineen kokoontuivat juhlimaan Inner Wheelin syntymäpäivää 14.1.2018 Järvenpää-talon Sibelius-saliin. Juhlan kunniaksi oli valmisteltu upea ohjelma: kulttuuria, musiikkia sekä lahjakkaiden lasten ja nuorten tanssi- ja musiikkiesityksiä.

    

Inner Wheel piiri 142 ry:n puheenjohtaja Hannele Karhunen toivotti konserttivieraat tervetulleiksi ja totesi, että meillä on tänä vuonna kolme aihetta juhlaan: Inner Wheel täyttää 94 vuotta, International Inner Wheel 50 vuotta sekä Suomen Inner Wheel 60 vuotta. Suomen ensimmäinen klubi on perustettu vuonna 1958 Järvenpäähän.

Hannele välitti International Inner Wheelin presidentin Kapila Guptan onnittelut 60-vuotiaalle Suomen Inner Wheelille.

Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston Nuorisokuoro esitti neljä kappaletta aloittaen tilaisuuteen mainiosti sopivalla Inner Wheel -tunnuslaululla. Kuoroa johti Satu Kaarisola-Kulo ja säesti Heli Ahvenainen.

Rotari Risto Piekka piti juhlapuheen aiheenaan Elias Lönnrotin pysyvä ja yhteiskuntaa kehittävä elämäntyö. Hän käsitteli puheessaan Lönnrotin vähemmän tunnettuja tehtäviä lääkärinä, kansanvalistajana ja lehtimiehenä. Näissä tehtävissä Lönnrot korosti erityisesti tyttöjen koulutusta.

   

Keski-Uudenmaan Tanssiopiston nuoret lahjakkaat opiskelijat esittivät upean koosteen Kelaa Kalevala! tanssiteoksesta, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Anne Karttunen. Koreografiasta vastaa Annika Parviainen. Tarina kertoo Sammon ryöstöstä ja sankarina seikkailee Väinämöinen.

   

     

Väliajan jälkeen näyttämön valloittivat sopraano Silja Aalto ja tenori Jyrki Anttila säestäjänään pianisti-urkuri Maija Anttila. Saimme kuulla Merikantoa ja säveliä operettimaailmasta.

Juhlavuoden kunniaksi konsertin tuotto lahjoitetaan Järvenpään Iso-Antin ja Närekadun päiväkodeissa sekä Harjukadun ja Vihtakadun kouluissa toteutettavaan Koulutus Elämään -koulutukseen. Toinen lahjoituskohde on hyötykoiratoiminta.

Taidearpajaisiin olimme saaneet lahjoituksina upeita palkintoja: tauluja, koruja ja kirjoja. Palkintojen voittajat lähtivät kotiin onnellinen hymy huulillaan.

Lämpimät kiitokset teille kaikille mukana olleille.  Olitte tukemassa arvokasta työtämme suomalaisten lasten ja nuorten hyväksi.

Kuvat Kari Asp